2 §
Kunnallinen eläkelaitos viimeisenä eläkelaitoksena työkyvyttömyyseläkeasiassa
Mom. 1
Työkyvyttömyyseläkeasiassa kunnallisen eläkelain 103 §:n 1 momentissa tarkoitettu viimeinen eläkelaitos on kunnallinen eläkelaitos, kun työntekijällä on jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetun julkisten alojen eläkelain piiriin kuuluvia työansioita määrältään enemmän kuin kaikkien mainitun lain 4 §:n 5 kohdassa tarkoitettujen yksityisten alojen eläkelakien mukaisia työansioita yhteensä kahden viimeisen kalenterivuoden aikana. Kahtena viimeisenä kalenterivuotena pidetään kunnallisen eläkelain 53 §:ssä tai valtion eläkelain (1295/2006) 63 §:ssä tarkoitettuun tarkasteluaikaan sisältyvistä vuosista vuotta, jona työntekijällä on viimeksi ennen työkyvyttömyyden alkamisvuotta ollut jonkin edellä tässä momentissa tarkoitetun eläkelain piiriin kuuluvia työansioita, ja tätä vuotta välittömästi edeltävää vuotta.
Mom. 2
Jos työntekijällä on jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 tai 5 kohdassa tarkoitetun eläkelain piiriin kuuluvia työansioita ainoastaan mainitun lain 53 §:ssä tai valtion eläkelain 63 §:ssä tarkoitetun tarkasteluajan ensimmäisenä kalenterivuotena, viimeinen eläkelaitos on kunnallinen eläkelaitos silloin, kun edellä tarkoitetuista työansioista kuuluu jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetun julkisten alojen eläkelain piiriin määrältään enemmän kuin kaikkien mainitun lain 4 §:n 5 kohdassa tarkoitettujen yksityisten alojen eläkelakien piiriin yhteensä.
Mom. 3
Jos työkyvyttömyyseläkkeen perusteena oleva tulevan ajan ansio määräytyy kunnallisen eläkelain 54 §:n tai valtion eläkelain 65 §:n mukaisesti alle viiden vuoden työansioiden perusteella, viimeinen eläkelaitos on kunnallinen eläkelaitos silloin, kun edellä tarkoitetuista työansioista kuuluu jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetun julkisten alojen eläkelain piiriin määrältään enemmän kuin kaikkien mainitun lain 4 §:n 5 kohdassa tarkoitettujen yksityisten alojen eläkelakien piiriin yhteensä työkyvyttömyyden alkamisvuonna ja sitä välittömästi edeltävänä kalenterivuotena. Työansiot työkyvyttömyyden alkamisvuonna otetaan huomioon sen kuukauden loppuun asti, jona työkyvyttömyys on alkanut.
Mom. 4
Jos työntekijällä ei ole jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 tai 5 kohdassa tarkoitetun eläkelain piiriin kuuluvia työansioita mainitun lain 53 §:ssä tai valtion eläkelain 63 §:ssä tarkoitetulla tarkasteluajalla eikä tulevan ajan ansio määräydy kunnallisen eläkelain 54 §:n tai valtion eläkelain 65 §:n mukaisesti alle viiden vuoden työansioiden perusteella, viimeinen eläkelaitos on kunnallinen eläkelaitos silloin, kun työntekijällä on jonkin kunnallisen eläkelain 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetun julkisten alojen eläkelain piiriin kuuluvia työansioita määrältään enemmän kuin kaikkien mainitun lain 4 §:n 5 kohdassa tarkoitettujen yksityisten alojen eläkelakien piiriin kuuluvia työansioita yhteensä tarkasteluaikaa edeltävän kahden viimeisen kalenterivuoden aikana. Kahtena viimeisenä kalenterivuotena pidetään vuotta, jona työntekijällä on viimeksi ennen kunnallisen eläkelain 53 §:ssä tai valtion eläkelain 63 §:ssä tarkoitettua tarkasteluaikaa ollut jonkin edellä tässä momentissa tarkoitetun eläkelain piiriin kuuluvia työansioita, ja tätä vuotta välittömästi edeltävää vuotta.