Syksyn neuvottelut Puolan ja Viron kanssa
Kansainväliset asiat25.10.2017
Suomen ja Puolan viranomaiset tapasivat 10 vuoden tauon jälkeen Helsingissä syyskuussa. Suomesta mukana olivat Eläketurvakeskus ja Kela sekä Tapaturmavakuutuskeskus. Puolasta...
Ulkomaantyöskentelyn monet muodot
Kansainväliset asiat13.9.2017
Ulkomaantyöskentely on viime vuosina monimuotoistunut ja monipuolistunut paljon. Ennen ulkomaille lähdettiin pääasiassa työskentelemään suomalaisen työnantajan lähettämänä työntekijänä. Tänä päivänä töitä...
Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje ilmestyi
Vakuuttaminen6.9.2017
Elokuun lopussa ilmestyi uusi Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje. Uutiskirjeessä kerrotaan muun muassa EU:n sosiaaliturva-asetuksen meneillään olevista muutoksista. Uutiskirjeestä voit lukea...
EESSIn käyttöönoton siirtymävaihe käynnistyi
Kansainväliset asiat25.8.2017
Eurooppalaisen sosiaaliturvan digitalisaatio otti merkittävän askeleen kohti käytäntöä, kun Euroopan komissio käynnisti EESSI-järjestelmän käyttöönoton siirtymäajan 3.7.2017 alkaen. Jäsenmaiden on siirryttävä...
Unionin tuomioistuin antoi ratkaisun lähetetyn työntekijän todistuksen sitovuudesta
Kansainväliset asiat5.6.2017
Toisen maan antama A1-todistus on sitova Euroopan unionin tuomioistuin päätti hiljattain antamassaan ratkaisussa, että yhden valtion myöntämä E101-todistus (nykyinen A1)...
Lähettyjen työntekijöiden määrät yhä kasvussa Euroopassa
Kansainväliset asiat13.3.2017
Euroopan komission tilastoraportista vuodelta 2015 käy ilmi, että koko Euroopassa annettujen lähetetyn työntekijän A1-todistusten määrät jatkoivat edellisvuosien tapaan kasvuaan myös...
Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje ilmestyi
Vakuuttaminen2.3.2017
Helmikuun lopussa ilmestyi uusin Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje. Uutiskirjeessä on mm. tilastotietoja vuodelta 2016 useassa maassa työskentelevistä sekä työeläkevakuuttamisen valvonnasta....
Yhä useampi työskentelee useassa maassa
Kansainväliset asiat23.2.2017
Säännöllisesti kahdessa tai useammassa maassa työskentelevien osuus oli 38 prosenttia kaikista Eläketurvakeskukselle vuonna 2016 saapuneista ulkomaantyötä koskevista lähetetyn työntekijän todistushakemuksista....
Kiinaan ja Etelä-Koreaan voi jo hakea lähetetyn työntekijän todistusta
Kansainväliset asiat17.1.2017
Sosiaaliturvasopimukset Kiinan ja Etelä-Korean kanssa tulevat voimaan 1.2.2017. Kiinaan ja Etelä-Koreaan lähetetylle työntekijälle on jo nyt mahdollista hakea Eläketurvakeskukselta lähetetyn...
Komissio esittää EU:n sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen tarkistamista
Uutiset20.12.2016
Euroopan komissio esitteli 13.12.2016 ehdotuksen EU:n sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen tarkistamisesta. Ehdotus sisältyy komission vuoden 2016 työohjelmaan ja tukee pyrkimyksiä helpottaa työvoiman...